PassionAndTheCity: Tästä kaikki alkaa

Olen harkinnut blogin aloittamista jo pitkään ja nyt tuntuu siltä, että on sopiva hetki elämässä aloittaa jotain uutta. PassionAndTheCity-blogi on lifestyletyylinen blogi, joka käsittelee matkustamista, hyvinvointia,  juhlien järjestämistä, sisustusta, terveyttä ja kauneutta ja monia muita positiivisia aiheita. Tavoitteena on innostaa lukijoita kokeilemaan kaikkea uutta ja löytämään uusia elämyksiä.

Entä mistä Blogin nimi juontaa? Innostavan nimen keksiminen on yllättävän haastavaa. Usein nimi kuvastaakin joillain tavalla blogin aihepiiriä. PassionAndTheCity kuvastaa intohimoa ja elämyksiä. Lisäksi kaikki Sinkkuelämää-fanit tunnistavat yhtäläisyyksiä lempisarjaansa. Yksi unohtumattomista reissuista liittyykin juuri New Yorkiin, jossa toki piti käydä myös Sex and the City-tourilla. Tulen jossain vaiheessa kertomaan tästä reissusta tarkemmin. New York on yksi kaupungeista, jonne haluan ehdottomasti lähteä uudelleen.

Omia mielenkiinnon kohtaitani ovat kosmetiikka (ja erityisesti luonnonkosmetiikka), terveelliset elämäntavat ja terveys, matkustaminen, juhlien järjestäminen ja suunnittelu sekä eläimet. Meillä asustaakin yksi 3-vuotias siamilainen kissa nimeltä Kiisi. Kiisi tulee esiintymään myös tässä blogissa. 

Katsotaan miten blogi lähtee alkuun. Nyt toivotan kuitenkin kaikille ihanaa kevättä. <3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Luonnonkosmetiikkaa Lidlistä

Halpaa, mutta hyvää ja turvallista kosmetiikkaa

Stressin lievitystä luontaistuotteiden avulla