Matkakohteena Malta

Oletko harkinnut matkaa Maltalle? Maltasta on tullut yksi monien suosikki lomakohde, sillä voit yhdistää samalla reissulla historialliset nähtävyydet, rantaelämän sekä shoppailun. Malta koostuu kolmesta saaresta: Maltasta, Gozosta ja Cominosta. Maltan lisäksi kannattaa ehdottomasta käydy tutustumassa myös Gozoon ja Cominoon. Comino on pieni saari, jossa asuu vain 4 vakituista asukasta. Upeat luolat ja turkoosi meri on kuitenkin näkemisen arvoista. Saarella on myös Blue Lagoon, jonne tehdään useasti päivässä erilaisia risteilyjä. Monet risteilyt ovat koko päivän kestäviä, joten ei kannata unohtaa pakata mukaan aurinkovoidetta ja hattua/huivia.

Meidänkin piti jo muutama vuosi sitten lähteä reissuun Maltalle, mutta päädyimme lopulta eri lomakohteeseen, sillä kuvien ja matkatoimistovirkailijan (kyllä, tykkäsimme joskus vuosia sitten käydä ihan matkatoimistossa katselemassa matkoja) perusteella Maltalla ei ollut hienohiekkaisia uimarantoja. Uimarantojen perusteella matkaa ei kuitenkaan kannata jättää tekemättä, sillä kyllä Maltaltakin löytyy hyviä rantoja ja uimapaikkoja. Meidän hotellimme sijaitsi St. Julian'sissa, josta löytyy myös pieni kirkasvesinen uimaranta.Rannalta voi vuokrata rantatuolin ja aurinkovarjon. Lisäksi aivan vieressä on ravintoloita ja pikku kauppoja, joista voi ostaa rannalle purtavaa ja juotavaa. Ihan pienille lapsille ranta ei välttämättä sovi, sillä vesi on äkkisyvää ja hiekka on pientä pikkukiveä. Maltan pohjoisosissa on enemmän suurempia hiekkarantoja, kuten Mellieha Bay ja Golden Bay. Näissä emme käyneet, mutta kuvien perusteella näyttävät myös käymisen arvoisilta. Lisäksi Maltalle kuuluvalla pienellä Comino-saarella on Blue Lagoon, joka on ihanteellinen sukeltamiseen ja uimiseen. Blue Lagoonille kannattaa kuitenkin ottaa mukaan rantatossut, sillä saari on hyvin terävää kalliota. Tästä löytyy ihan omakohtaista kokemusta :D

Malta on melko pieni saari, joten viikossa kerkiää nähdä paljon. Pitkä viikonloppureissu ei myöskään ole huono idea. Tällöin hotelli kannattaa valita mahdollisen läheltä Vallettaa, jossa on eniten nähtävää. Muita hyviä hotellin sijainteja on myös Valletan lähellä oleva Sliema ja St.Julians. Juhlimaan lähtevän kannattaa valita ehdottomasta St.Julians, jossa on paljon yökerhoja. Shoppailijan taas kannattaa valita joko Valletta tai Sliema. Oma valintamme oli St.Julian'sissa sijaitseva uusi Hugo's Boutique Hotel. Voin kyllä suositella kyseistä vain aikuisille suunnattua hotellia. Hotellilla oli siisti ja palvelu hyvää. Lisäksi hotellilla oli katolla oma uima-allas rantatuoleineen ja hotellin lähellä uimaranta. Aivan vierestä lähtee myös bussit Sliemaan ja Vallettaan. Matka kestää n.30 minuuttia, mutta matkan aikana näkee mukavasti eri paikkoja.

St. George's Bay

Historialliset nähtävyydet
Malta on erityisen oiva kohde historiasta kiinnostuneelle. Maltan pääkaupunki on Valletta. Valletta on Euroopan pienin pääkaupunki, mutta koostaan huolimatta, siellä on paljon historiallisia nähtävyyksiä ja lähes 30 kirkkoa! Lisäksi Valletassa on tunnelmallisia ja ihania pieniä sivukujia. Kannattaa katsella sivukujien rakennuksia, joista voit löytää paljon erilaisia patsaita ja muita yksityiskohtia. Valletan päässä sijaitsee St. Elmon linnoitus, joka oli vielä Maltan piirityksen aikoihin eli 1560-luvulla ainoa rakennelma Valletassa. Valletan tunnetuin kirkko on 1577 valmistunut Pyhän Johanneksen Katedraali. Kirkko on hyvin vaatimattoman ja ympäristöön sulautuvan näköinen ulkoapäin, mutta sisältä hyvin loistelias. Tätä ei kannata jättää väliin. Kannattaa kuitenkin huomioida, että kirkko on auki toistaiseksi vain klo 10-14.

Valletan lisäksi kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa Maltan entiseen pääkaupunkiin, Mdinaan. Mdina on pieni ja tunnelmallinen kaupunki, jonne pääsee kätevästi bussilla eri puolilta Maltaa. St.Juliansista Mdinaan bussimatka kestää n.50minuuttia ja  bussilipun hinta on 2€ suunta. Mdinan hiljaisessa kaupungissa ei kulje autoja vaan alueella kuljetaan joko kävellen tai hevosella. Mdina on yksi Maltan kauneimmista kaupungeista. Kaupungissa on kuvattu myös Game of Thrones-sarjan jaksoja.
Mdinassa on paljon tunnelmallisia pieniä kujia

Shoppailtavaa
Pelkästään shoppailuamatkalle Maltalle ei kannata tulla. Maltalla on muutamia ostoskeskuksia, mutta ne on melko pieniä ja vaatimattomia muihin Euroopan ostoskeskuksiin verrattuna. Suurin ostoskeskus on Sliemassa sijaitseva The Point Shopping Mall. Tämäkin ostoskeskus on kuitenkin melko pieni. Muutamia liikkeitä ja ravintoloita sekä yksi hieman suurempi kauppa sieltä löytyy. Kävimme myös St. Julian'sissa sijaitsevassa Bay Street Shopping Complexissa, josta löytyy muutamia liikkeitä mm. adidas, Guess ja Calvin Klein Jeans.

Pienten ostoskeskusten lisäksi Maltalla on paljon pieniä matkamuistomyymälöitä, joista voi ostaa muun muassa astioita, huiveja, avaimenperiä, koruja, lastenvaatteita ja pieniä koriste-esineitä. Lisäksi Valletassa on pieniä kirjakauppoja, koruliikkeitä, lelukauppoja ja käsityöliikkeitä. Kannattaa kuitenkin huomioida, että monet liikkeet menevät kiinni monia muita Euroopan maita paljon aikaisemmin. Suurin osa liikkeistä sulkee ovensa jo klo 19. Kannattaa varata mukaan myös käteistä, sillä kaikissa liikkeissä ei välttämättä voi maksaa kortilla.

Syötävää ja juotavaa
Monessa ravintolassa on tarjolla välimeren ruokaa, kuten muissakin Etelä-Euroopan maissa. Kasvissyöjille löytyy myös valikoimaa, mutta vegaaneille ei välttämättä ole tarjolla monissakaan paikoissa muuta syötävää kuin kasviksia. Toki muutamia poikkeuksiakin löytyy, kuten pikaruokapaikat ja aasialaiset ravintolat. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että monet tarjoilijat eivät ymmärrä kasvisyöjän ja vegaanin eroa. Kuitenkin kaupoissa on melko hyvät vegaaniset valikoimat. Maltalla on eniten maltalaisia ja italialaisia ravintoloita, mutta löytyy myös mm. kreikkalaisia, kiinalaisia ja japanilaisia ravintoloita. 

Malta on hyvä matkakohde myös, jos suunnitelmissa on lähteä bilelomalle. Maltalta löytyy paljon mukavia ja tunnelmallisia drinkkipaikkoja. Monessa paikoissa on myös Happy Hour ja 2 juomaa saa noin 5 eurolla. Valletassa on eniten tunnelmallisia sivukujilla olevia ravintoloita, kun taas St.Julian'sin "bilealueella" uusia yökerhoja ja terasseja, jotka ovat auki yömyöhään.

Yksi suosikki drinkeistä on ehdottomasti rommipohjainen Pina Colada

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Luonnonkosmetiikkaa Lidlistä

Halpaa, mutta hyvää ja turvallista kosmetiikkaa

Stressin lievitystä luontaistuotteiden avulla